Lähdimme aamulla 8.00 aikaa ykkösien ja kolmosien kanssa. Omia luokkalaisia oli kolme minun lisäksi eli neljä. Kiertelimme kaikessa rauhassa ja katselimme erisävyisiä kankaita. Lähtö takaisin oli 13.30.



Tässä niinsanotussa ”kangaskaupassa” oli kankaita, nauhoja, pitsikoristenauhoja ja kuminauhoja. Kaikenlaista ompeluun liittyvää. Oli lakanakankaita, trikookankaita, froteekankaita, farkkukankaita, silkkikankaita ja monia muita kankaita.
Meille näytettiin aluksi, missä kankaat sijaitsee. Meille kerrottiin myös, jos halusi jotain kangasta, että mihin sen voi viedä, että sen pystyy leikkaamaan. Me emme tietenkään kangasta saaneet leikata, vaan henkilökunta teki sen. Paikka oli onneksi jo alustavasti tuttu, sillä olemme olleet siellä aikaisemmin (viime syksynä).